Istuttiin vuonna 2003 kollegoiden kanssa Pöllölaaksossa. Olin aiemmin toiminut Radio Novan ohjelmajohtajana, siirtynyt Alma Media Interactiven palvelukseen ja uudessa tiimissämme mietittiin titteleitä.
Tehtävä oli R&D. Todettiin, että Vice President kuulostaa hyvältä. Ja niin minusta tuli Vice President, Development. Eipä ole sen jälkeen ollut yhtä komeaa titteliä.
Kun vuonna 2005 siirryin ensimmäistä kertaa yrittäjäksi, kaikki muukin ”vietiin”. Autoedusta sai vain haaveilla. Hain siis Saksasta vanhan Mersun – jota on edelleen vähän ikävä.
Elämä on opettanut, ettei titteli tuo mukanaan todellista vaikutusvaltaa, osaamista tai kokemusta. Vaikuttavuus ja titteli ovat kaksi eri asiaa.
Todellinen vaikutusvalta rakentuu teoilla, selkeällä suunnalla ja luottamuksella. Sitä ansaitaan pikkuhiljaa, päivä kerrallaan.
Siksi jokaisen johtajan olisi hyvä pysähtyä säännöllisesti miettimään: miksi kenenkään kannattaisi seurata juuri minua?
Sen kysyminen ei ole heikkouden merkki. Päinvastoin. Eikä johtaja ole paikka organisaatiokaaviossa. Se on tapa ajatella ja toimia – erityisesti siinä, miten kohtelee toista ihmistä silloin, kun kukaan ei ole katsomassa.
Mikä siis titteliksi? Ajattelin valita tällä kertaa niistä vaikeimman: palvelija. Siinä on haastetta loppuun saakka.
Emme voi olla kaikkea, mitä haluaisimme, mutta voimme olla paljon enemmän, kuin mitä olemme nyt.